![]() |
Mediamyynti | ![]() |
The Voice | | | Iskelmä | | | Radio 957 | | | Radio Sata | | | Radio Jyväskylä | | | Radio City | | | SBS | ![]() |
Ukkonen yllätti laskettelijat maanantaina RukallaPaikallisuutiset | 2010-03-09 14:43:08 | Saara Kemppainen ![]() Rajuilma alkoi iltapäivällä raekuurolla, jonka jälkeen satoi lunta. Jyrinääkin kuului, mutta salamoita ei näkynyt. Vahinkoja ei rajuilmasta aiheutunut. Kuvassa Ruka iltavalaistuksessa Ukkonen ja voimakas puuskatuuli sulkivat hissejä Rukalla maanantaina iltapäivällä. Kahden aikaan saapunut talvinen rajuilma oli kuitenkin ohi jo puolessa tunnissa. Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulen voimakkuus tunturin päällä oli jopa 29 metriä sekunnissa. Rajuilma alkoi raekuurolla, jonka jälkeen satoi lunta. Jyrinääkin kuului, mutta salamoita ei näkynyt. Rukalla jouduttiin sulkemaan useita hissejä asiakasturvallisuuden vuoksi. Kun myräkkä oli ohi, laskijat pääsivät taas mäkeen. Vahinkoja ei rajuilmasta aiheutunut. Ilmatieteen laitoksen mukaan talviset ukkoset ovat harvinaisia mutta eivät tavattomia. Vastaavanlaisia tilanteita sattuu joka talvi kerran tai kahdesti. Ukkosia esiintyy enemmän kesällä siksi, että ilmassa on silloin enemmän lämpöä ja kosteutta. Näin pilvet kasvavat suuremmiksi. Talvella kuuropilvet jäävät pienemmiksi eikä sähköä kerry riittävästi. Joskus muutama salama saattaa kuitenkin leimahtaa. Ilmatieteen laitoksen mukaan talvisen rajuilman aiheutti Pohjois-Suomesta kaakkoon päin maanantaina kulkenut kylmä rintama. |
![]() |
|