Mediamyynti The Voice | Iskelmä | Radio 957 | Radio Sata | Radio Jyväskylä | Radio City | SBS

Qstockiin odotetaan noin 20 000 kävijää


Paikallisuutiset |  2010-07-30 08:44:38 |  Henri Laukka


Qstock 2010 -festivaali alkaa perjantaina. Festivaalialueen tämän kesän suurimpia muutoksia on aiempaa suurempi sirkusteltta sekä päälavan kasvanut koko. Portit avataan perjantaina kello 14.00 ja ensimmäiset esiintyjät nousevat hellesäästä johtuen kirjaimellisesti lauteille kello 16.00.

Qstock 2010 -festivaali alkaa tänään. Festivaalien esiintyjiin lukeutuvat muunmuassa kesällä vain muutaman keikan tekevä Scandinavian Music Group, rap-artisti Asan johtama Jätkäjätkät, metalliyhtye Ghost Brigade, ensimmäistä kertaa Qstockissa esiintyvä Irina, Pohjois-Suomen menestyneimpiin metalliyhtyeisiin lukeutuva Eternal Tears of Sorrow ja Pariisin Kevät.

Festivaalialueen tämän kesän suurimpia muutoksia on aiempaa suurempi sirkusteltta sekä päälavan kasvanut koko. Teltassa esiintyvät muiden muassa Petri Nygård, glam rock -yhtye Reckless Love, Aste ja Jukka Poika.

Qstockin hiekkarannan valtaa tuttuun tapaan Real Deal Beach Party. Rannalla nähdään muun muuassa dubstep-duo Clouds, rovaniemeläisräppäri Stepa, spesiaalikeikan tarjoileva oululainen Morley, juuri uuden soololevyn julkaissut jyväskyläläinen Are, No Good Men ja Huoratron. Lisäykset Beach Partyn ohjelmaan ovat mahdollisia.

Valmis ohjelma aikatauluineen löytyy Qstockin nettisivuilta (www.qstock.org). Festivaalin juontaa Heta Hyttinen.

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella 30.-31. heinäkuuta. Portit avataan tänään kello 14 ja ensimmäiset esiintyjät nousevat hellesäästä johtuen kirjaimellisesti lauteille kello 16. Järjestyksessään kahdeksanteen Qstockiin odotetaan edellisvuosien tapaan reilua 20 000 kävijää.

Qstock 2010 -festivaalin esiintyjät:

Europe(SWE), Chisu, Eppu Normaali, Husky Rescue, Meshuggah (SWE), Sonata Arctica, Mokoma, Eläkeläiset, Manna, Kuunkuiskaajat, Jaakko&Jay, The Man-Eating Tree, Radiopuhelimet, Ghost Brigade, Ismo Alanko & Teho-osasto, Raised Fist (SWE), Doom Unit, Tuomo, Scandinavian Music Group, Amorphis, Gösta Berlings Saga (SWE), Stam1na, Jenni Vartiainen, Klamydia, Samuli Putro, Insomnium, Viikate, Petri Nygård, Reckless Love, J. Karjalainen Polkabilly Rebels, Fintelligens, Irina, Jätkäjätkät, Jukka Poika & Dj Andor, Aste, Eternal Tears of Sorrow, Eläin, Burning Point, Olli PA & Funksons, Brädi, Huminoita, Fore, Streak and the Raven, Mors Subita, Last Panda, Vene, Cluds, Stepa, Morley, Are, No Good Men, Huoratron, Pariisin Kevät.

Samasta aiheesta:

Qstockin hotellipaketit myyty loppuun
Paikallisuutiset | 2010-07-30
Qstock -alueen rakentaminen hyvässä vauhdissa
Paikallisuutiset | 2010-07-27
Qstock muuttaa liikennejärjestelyjä
Paikallisuutiset | 2010-07-26
Qstockin rannekkeenvaihto alkaa tiistaina
Paikallisuutiset | 2010-07-26
Qstockille pyöräparkki Linnansaareen
Paikallisuutiset | 2010-06-29


Share Share


Lataa Flash-player


pienempi | suurempi


busy

Reindeerspotting -dokumentin päähenkilö kuoli
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Saara Kemppainen
 
Vulcanalia avaa tänään Oulun yliopiston ylioppilaskunnan lukuvuoden
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Mikko Mesiäinen
 
Oulu kutsuu diabeetikoita verensokerimittareiden vaihtopäiville
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Mikko Mesiäinen
 
Oulu kokosi nuorten harjoittelupaikat työpörssiin
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Mikko Mesiäinen
 
Vuokrattavien omakotitonttien hakuaika päättyy viikonloppuna
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Mikko Mesiäinen
 
Lindén haluaa paremman lain suojan identiteettivarkauden uhreille
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Mikko Mesiäinen
 
Jesse Anttila kilpailee Formula Ford-luokan Suomenmestaruudesta Ahvenistolla
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Mikko Mesiäinen
 
Lapin matkailun markkinointiyhtiö kaatui talousongelmiin
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Mikko Mesiäinen
 
Sotkamo nappasi SM-pronssin, Lipolle paras sijoitus kymmeneen vuoteen
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Mikko Mesiäinen
 
Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistaminen vireille
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Mikko Mesiäinen
 
Kauppatorille nousee uusi alueen ympärivuotista toimintaa kehittävä ja edistävä rakennus
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Mikko Mesiäinen
 
AC Oulun Matias Ojala alle 17-vuotiaiden maajoukkueeseen
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Mikko Mesiäinen
 
Oululaistutkijalle Jouko Miettuselle huomattava apuraha Yhdysvalloista
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Saara Kemppainen
 
Päijät-Hämeelle maakuntajohtaja Oulusta
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Saara Kemppainen
 
Oulun kutsuntatilaisuuksissa paneudutaan nuorten miesten hyvinvointiin
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Saara Kemppainen
 
Heinäpään tiistaiset tulipalot tahallaan sytytettyjä
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Saara Kemppainen
 
Erikoistuvien hammaslääkäreiden koulutusvaatimukset vaihtelevat paikkakunnittain
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Saara Kemppainen
 
Tänään kokoontuva tekninen lautakunta käsittelee kauppatorin alueen tulevaisuutta
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Mikko Mesiäinen
 
OPS-jp:n harjoituskeskus halleineen ja seurataloineen tulossa Castreniin
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Mikko Mesiäinen
 
Antti Ylönen: Pituuskysymykset jatkossa Komulaiselle
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Mika Kuki